maanantai 3. syyskuuta 2012

Kuuban ohjuskriisi


Tammikuussa 1959 Fidel Castro joukkoineen syöksi Kuuban diktaattorin Fulgencio Batistan vallasta. Yhdysvallat oli tukenut Batistaa, koska Kuuba oli ollut Yhdysvaltojen sijoituskohde ja lomapaikka. Yhdysvallat asetti Kuuban kauppasaartoon, kun Castro ilmoitti ottavansa kaiken Kuubassa olevan omaisuuden valtion haltuun. Castro päätti liittoutua Neuvostoliiton kanssa.

Yhdysvallat lähetti Kuubaan kouluttamiaan Kuubasta lähteneitä pakolaisia syöksemään Castron vallasta, mutta Yhdysvaltojen epäonneksi Castron joukot torjuivat tämän 1200 miehen ”vapautusarmeijan” yrityksen nousta maihin Sikojenlahdella huhtikuussa 1961. Castro teki Kuubasta sosialistisen valtion ja lopetti Kuuban vapaiden vaalien järjestämisen.

15. lokakuuta1962 Yhdysvaltojen U2-vakoilukoneen valokuvat paljastivat, että Neuvostoliitto oli varustanut Kuuban aseellisesti. Neljän päivän sisällä Kuubassa havaittiin neljä valmista ohjustukikohtaa. Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy halusi yrittää diplomaattista ratkaisua ohjusten poistamiseksi, vaikka Yhdysvaltojen sotilaallinen johto halusi järjestää välittömän ilmahyökkäyksen. Kaikki Kuubaan pyrkivät laivat tarkastettiin ja Kuuba asetettiin merisaartoon. Kennedy ja Neuvostoliiton johtaja Nikita Hruštšov päätyivät tekemään sopimuksen, jonka mukaan Kuuban ohjukset poistettaisiin, jos Yhdysvallat poistaisi ohjuksensa Turkista.

Vaikka Kuuban kriisi olikin Yhdysvalloille arvovaltavoitto, tuli Kuubasta Yhdysvaltojen pitkäaikainen harmin aihe. Melkein ydinsotaan johtanut kriisi pelästytti sekä Yhdysvallat että Neuvostoliiton. Sen seurauksena Washingtonin ja Moskovan välille perustettiin suora puhelin- ja sähkeyhteys, kuuma linja, mahdollistamaan neuvotteluyhteydet tulevaisuuden kriisien varalta.

Mielestäni Yhdysvalloilla oli syytä huolestua huomattuaan Kuuban ohjustukikohdat. Kuuban läheisen sijainnin vuoksi ohjukset olisivat tavoittaneet Yhdysvallat todella nopeasti, eikä Yhdysvalloilla olisi ollut aikaa puolustautua hyökkäykseltä. Toinen syy poistaa Neuvostoliittolaiset Kuubasta oli se, että Yhdysvallat ei ollut tyytyväinen Kuuban ja Neuvostoliiton liitosta, sillä kommunismin pelättiin leviävän.

Presidentti Kennedy ei halunnut hyökätä heti Kuuban kimppuun, vaan pyrki ensin selvittämään ongelman keskustelemalla. Mitä järkeä edes olisi ollut lähteä heti hyökkäykseen? Vaikka Kuuban ohjukset uhkasivatkin Yhdysvaltoja, en silti käsitä miksi Yhdysvaltojen sotilaallinen johto halusi hyökätä. Jos Yhdysvallat olisi järjestänyt välittömän ilmahyökkäyksen, olisi Kuuban kriisi voinut johtaa ydinsotaan ja laajeta kolmanneksi maailman sodaksi. Mielestäni rauhanomainen ratkaisu oli sodan välttämisen vuoksi paljon järkevämpi vaihtoehto kuin suora hyökkäys. Myös kuuman linjan perustaminen oli hyvä ratkaisu rauhan säilyttämisen varmistamiseksi.

Presidentti Kennedy käski Hruštšovia poistamaan ohjukset Kuubasta. Tätä vastaan Kennedy tarjoutui Hruštšovin vaatimuksesta vetämään amerikkalaiset ohjukset Turkista ja lupasi olla yrittämättä tai tukematta maihinnousua Kuubaan. Voi olla, että Hruštšov halusikin alun perin tuoda ohjukset Kuubaan, jotta saisi kiristettyä Yhdysvallat vetämään Turkin ohjukset, jotka olivat mahdollinen uhka Neuvostoliitolle. Lupaus poistaa Turkin ohjukset oli aika ovela veto Kennedyltä, sillä Yhdysvallat oli suunnitellut poistavansa Turkin vanhentuneet ohjukset joka tapauksessa. Tästä ei kuitenkaan mainittu Neuvostoliitolle yhtään mitään. Näin Yhdysvallat sai juuri mitä halusi, eikä joutunut luopumaan oikeastaan mistään saadakseen haluamansa.

Sopimus Turkin ohjusten poistamisesta pidettiin salassa, joten kun Neuvostoliitto veti ohjukset Kuubasta, näyttivät Hruštšov ja Neuvostoliitto heikommilta ja konfliktin häviäjiltä. Hruštšov poistui virastaan kaksi vuotta Kuuban kriisin jälkeen, joten voi olla, että Kuuban ohjuskriisi vaikutti hänen suosioonsa huonolla tavalla. Kuuballe ohjuskriisistä puolestaan oli hyötyä, sillä Kennedyn ja Hruštšovin sopimuksen mukaan Yhdysvallat ei yrittäisi maihinnousua Kuubaan. Tämä suojeli Kuubaa hyökkäykseltä ja vahvisti Fidel Castron asemaa.

Kokonaisuudessaan Kuuban kriisi oli lyhyt, mutta olisi voinut todella helposti puhjeta mittavaksi sodaksi. Oli hyvä, että presidentti Kennedy halusi edetä diplomatian voimin ja sodalta onnistuttiin kuitenkin välttymään. Kriisistä vähiten hyötyivät Neuvostoliitto ja Yhdysvallat, mutta Fidel Castro puolestaan oli luultavasti tyytyväinen lopputulokseen, kun Yhdysvallat lupasi jättää sen rauhaan. 

- Peppiina

2 kommenttia:

  1. hienoa onnistuit mainiosti. omaa ajatteluasi runsaasti. Oliko ydinsota mielestäsi tuolloin lähellä ?

    VastaaPoista
  2. Ydinsota oli todella lähellä, koska kummallakin osapuolella oli käytettävissään ydinaseita ja Yhdysvallat meinasi hyökätä Kuubaan, mikä olisi johtanut maiden väliseen sotaan.

    VastaaPoista